21.02.2017
Pelinkaltainen MOPO-palvelu aktivoi riskinuoria

Pelit voivat saada liikkeelle myös sellaisia nuoria, joita liikunta ei kiinnosta ja elämänhallinnassa on ongelmia. Tuoreessa ODL Liikuntaklinikan ja Oulun yliopiston MOPO -tutkimuksessa selvitettiin pelinkaltaisen aktivointipalvelun vaikutuksia lähes 500 kutsuntaikäisen elämäntyytyväisyyteen ja terveyteen. Tyytyväisyys elämään koheni sekä sovellusta käyttäneiden että verrokkien ryhmässä. Tyytyväisyys elämään ja koettu terveys kohenivat erityisesti niillä sovellusta käyttäneillä nuorukaisilla, jotka olivat olleet tyytymättömiä elämäänsä ja kokeneet terveytensä huonoksi.

Jopa 80 % suomalaisnuorista ei liiku terveytensä kannalta riittävästi, vaikka liikkuminen edistäisi myös henkistä hyvinvointia. Älypuhelimella käytettävän MOPO -palvelun tavoite oli aktivoida nuoria miehiä lisäämään arkiliikkumistaan, ja palvelun sisällöt oli valittu sen mukaisesti. Tutkimuksen perusteella digitaalisia, nuorille tuttuja pelien elementtejä hyödyntäviä palveluja tulisi kehittää ja hyödyntää nykyistä enemmän erityisesti riskiryhmiin kuuluvien nuorten aktivoinnissa ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Tutkimus oli osa MOPO-hanketta (www.tuunaamopo.fi), jonka toteuttivat ODL Liikuntaklinikka ja Oulun yliopisto yhteistyössä Oulun kaupungin, Puolustusvoimien ja Virpiniemen liikuntaopiston kanssa. Pelinkaltaisen alustan toteutti oululainen Ludocraft Oy. Hanketta rahoittivat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Euroopan sosiaalirahasto, Euroopan aluekehitysrahasto, Sotilaslääketieteen keskus, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Juho Vainion säätiö.

 

Julkaisu: Pyky R, Koivumaa-Honkanen H, Jauho AM, Ahola R, Hirvonen N, Enwald H, Luoto T, Ferreira E, Ikäheimo TM, Keinänen-Kiukaanniemi S, Mäntysaari M, Jämsä T, Korpelainen R. Effect of tailored, gamified, mobile physical activity intervention on life satisfaction and self-rated health in young adolescent men: A population-based, randomized controlled trial (MOPO study). Computers in Human Behavior (2017).

Lisätietoja:       Riitta Pyky, tutkija, ODL Liikuntaklinikka, etunimi.sukunimi(a)odl.fi

 
 
  
 
Vipuvoimaa EUltaTEKESOpetus- ja kulttuuriministeriöEuroopan sosiaalirahastoEuroopan aluekehitysrahastoElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus