14.09.2012
Aikuisten terveysliikunnan laadun ja määrän objektiivinen mittaaminen

Fyysisen aktiivisuuden objektiivinen mittaus mahdollistaa entistä luotettavamman liikunnan terveysvaikutusten annos-vastesuhteen tutkimisen. Tehokkaan liikunnan määrän ja laadun kriteerit näyttävät riippuvan siitä, mihin terveysmuuttujiin halutaan vaikuttaa. Käyttämällä tutkimuksista saatuja intensiteetin kynnysarvoja ja askelten lukumääriä voidaan laatia liikuntasuosituksia, jotka ehkäisevät entistä paremmin keskeisiä kansantauteja ja niiden riskitekijöitä.

Liikunnan puute ja ylipaino ovat tällä hetkellä merkittävimpiä riskitekijöitä monissa sairauksissa. Nykyisten liikuntasuositusten edellyttämä ripeä kävely tai juokseminen voi olla liian vaativaa huonokuntoisille ja ylipainoisille. Suosituksissa ei myöskään ole huomioitu päivittäisen arkiaktiivisuuden osuutta. Terveysliikuntasuositusten noudattamatta jättämiseen ovat yhteydessä myös käyttäytymistieteelliset seikat, kuten elämäntapamuutosvalmius, jota voidaan kuvata vaikkapa transteoreettisen muutosvaihemallin avulla. Suositukset eivät myöskään huomioi ihmisen arkiliikkumista eli arkiaktiivisuutta, mikä on merkittävä puute.

Liikunnan määrän ja tehon mittaaminen askel- tai aktiivisuusmittarilla mahdollistaa liikunnan terveysvaikutusten annos-vastesuhteen tutkimisen objektiivisella tavalla. Käyttämällä intensiteetin kynnysarvoa ja askelten lukumäärää voidaan laatia liikuntasuosituksia, jotka johtavat tehokkaasti terveysvaikutuksiin ja joiden noudattaminen on aikaisempia suosituksia helpompaa. Kiihtyvyysmittarilla saatuja tuloksia onkin käytetty hyväksi laadittaessa suosituksia luukatoa ehkäisevän liikunnan sopivasta määrästä ja intensiteetistä. Artikkelissa kuvataan laajaan kirjallisuuskatsaukseen perustuen aikuisten liikuntasuositukset, arkiaktiivisuuden määritelmät, fyysisen aktiivisuuden mittaamismenetelmät, vaikuttavan terveysliikunnan objektiiviset kynnysarvot sekä suositukset näiden pohjalta.

Tiivistelmä artikkelista:  Leppäluoto J, Ahola R, Herzig K, Korpelainen R, Keinänen-Kiukaanniemi S, Jämsä T (2012). Aikuisten terveysliikunnan laadun ja määrän objektiivinen mittaaminen . Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2012;128(1):72-9. English summary: Objective measuremement of physical activity in adults. Lue lisää julkaisut sivulta

 

 
 
  
 
Vipuvoimaa EUltaTEKESOpetus- ja kulttuuriministeriöEuroopan sosiaalirahastoEuroopan aluekehitysrahastoElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus